Hotellin hyvin runsaan aamupalan (erilaisia leipiä, croisantteja, muroja, jogurttia, hedelmäsalaattia, keitettyjä munia, munakokkelia, paistettuja nakkeja, pekonia ja lohta, riisiä ja kaikenlaisia japanilaisia asioita) jälkeen pakkasin reppuni ja lähdin kohti Tokion rautatieasemaa. Ennusteiden mukaan Hakonen alueelle povailtiin sadekuuroja, joten poikkesin vakiovaatekauppaani Uniqlohon, josta ostin tuulitakin tapaisen, kahisevan takin. (Koska en ollut varautunut patikoimaan sateessa eikä vuotava sateenvarjoni auttanut asiaa.) Olin ostanut junalipun edellisenä päivänä etsiessäni tietäni ulos asemalta. Perillä asemalla huono aavistukseni osoittautui oikeaksi ja olin epähuomiossa ostanut lipun shinkansen-junaan. Turistimoka parhaasta päästä; olisin saanut lipun paikallisjunaan luultavasti yli puolta halvemmalla. No, ainakin matka sujui joutuisasti ja maisemat vilahtelivat vauhdikkaasti:
Ei, etualan talot eivät ole vinoja, juna vain kulki niin lujaa..
Oletan näiden olevan riisipeltoja?
Odawaran asemalta ostin Hakone Freepassin, jolla voi matkustaa Hakonen alueella kaikilla liikennevälineillä niin paljon kuin ehtii kahden päivän aikana. Passin möi minulle tyttö, joka puhui englantia aksentilla, joka on opittu Japanin ulkopuolella. Sain häneltä myös linja-autojen reittikartan ja hän merkkasi siihen, millä pysäkillä minun kuului jäädä pois, sillä hän kertoi tietävänsä yöpaikkani. How very nice!
Seuraavaksi matkasin paikallisjunalla Hakone-Yumoton asemalle, josta vaihdettiin Japanin vanhimpaan vuoristojunaan, Hakone Tozaan. Sillä sitten puksuteltiin kohti seuraavaa etappia eli Goran kylää. Matka kulki koko ajan ylemmäs ja ylemmäs. Tokiossa paistoi aurinko, mutta mitä ylemmäs tultiin, sitä pilvisemmäksi kävi sää.
vuoristojuna
Käveleskelin Gorassa vähän ja poikkesin lounaalle pieneen ravintolaan (alan epäillä, ettei Japanissa suuria ravintoloita olekaan) ja söin mitä herkullisimman tempura-donburin eli erilaisia tempuroita riisin päällä, lisäksi annokseen kuului nuudeleita liemessä. Ennen kuin jatkoin matkaani, ostin läheisestä kaupasta pari pientä soija-astiaa, joita olen etsinyt koko ajan!
Seuraava etappi matkasta sujui kaapelijunalla, joka vei meidät Sounzaniin. Matka oli aika lyhyt, mutta tehtiin lähes kokonaan suoraan jyrkkää vuorenrinnettä ylöspäin.
Kaapelijuna-asema
"Arvoisat matkustajat, odottelemme hetken vastaantulevaa kaapelijunaa.."
Souzanissa alkoi olla jo aika pilvistä tai sumuista, en tiedä kumpaa ja siellä kulkupeliksi vaihtui köysirata. Kanssamatkustajat vähenivät koko ajan, vaikka nyt piti olla vuoden vilkkain aika, ja olin lopulta köysiradan kopissa yksin kahden pariskunnan kanssa. Mitä ylemmäs gondoli kulki, sitä sakeampi oli sumu. Tai sitä pilvemmässä oltiin, en tiedä ;) Samaa tahtia pilven kanssa yltyi tuuli ja gondoli heilui välillä aika reilusti.
Köysirata kulki Owakudanin eli Helvetin laakson yli. Alue on syntynyt 3000 vuotta sitten Hakone-tulivuoren purkautuessa ja nytkin sen rinteillä oli näkyvissä keltaista rikkiä ja ilmassa leijui rikin katku. Alueella on ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä, ja sieltä voi ostaa kuro-tamagoja eli kuumissa tulivuorilähteissä keitettyjä munia, jotka muuttuvat kypsymisen aikana mustiksi. Owakudanista on hyvällä säällä näkymä Fujivuorelle, mutta meillä se jäi haaveksi.
Aurinkoinen vuoristomaisema jäi taakse..
..kun saavuimme Helvetinlaaksoon
Ja matkan määränpää on..??
Köysiradan päätepysäkki on Ashi-järven rannalla, josta reitti jatkuu järven yli. Mutta tässä kohtaa minä painoin pausea ja lähdin linja-autolla kohti majapaikkaani. Nousin passi-tytön neuvojen mukaan T-onnikkaan ja jäin pois Minami-Sengokuharan pysäkillä (pysäkkien nimet näkyvät siis onnikan etuosassa näytöllä, myös kirjaimin). Siinä sitä sitten oltiin, keskellä ei-mitään hernerokkasumussa. Hetken tuumittuani päätin jatkaa matkaani eteenpäin eli onnikan menosuuntaan, ryokan tulisi varmasti vastaan? Ei tullut, tuli seuraava pysäkki. No, mikäs siinä, lähdin siis väärään suuntaan, päättelin ja tein u-käännöksen. Jonkun matkaa käveltyäni vastaani tuli pieni hotelli, josta kävin kysymässä neuvoa. Respassa ollut nainen ei puhunut muuta kuin japania, mutta paikalle hälyytetty kokki muutaman sanan englantia. Ensin hän toki kysyi minun japaninkielentaitoani, joka on chotto eli pikkuriikkisen. Elekielellä ja japanin ja englannin sekoituksella hän neuvoi minua jatkamaan matkaani eteepäin linja-autopysäkille ja sitten hän näytti kolmea sormea. Kiittelin neuvoista ja jatkoin matkaani. Monilla nähtävyyksillä välimatkoja ilmoitettiin kuinka monta minuuttia niille kestää kävellä, joten ajattelin että kokki tarkoitti että kävelen kolme minuuttia. Kävelin viisi enkä löytänyt kuin suuren tyhjän rakennuksen sekä pienen posliinimyymälän. Marssin seuraavaksi myymälään kysymään neuvoa, mutta paikan naiset eivät tienneet paremmin kuin minäkään mistä ryokan löytyisi. Minulla oli mukanani ryokanin tiedot ja naiset soittivat sinne. Bingolotto: passi-tyttö oli merkinnyt väärän pysäkin! Minun olisi pitänyt hypätä onnikasta Minami-Onsenson pysäkillä!! No, alkuosa oli kuitenkin sama ja nyt tiesin oikean pysäkinkin.. Kävelin siis lähimmälle pysäkille odottamaan seuraavaa onnikkaa ja olin saada sydänhalvauksen, kun fasaani parkaisi lähipusikossa. Tervetuloa Hakoneen - jos et eksy sumuun voit kuolla säikähdyksestä!
Vihdoin onnikka tuli ja vihdoin jäin pois oikealla pysäkillä ja vihdoin, vihdoin pääsin perille! Ryokan oli oikein kaunis. Se on aika iso ja siinä on perinteisteen tatami-huoneiden lisäksi normi hotellihuoneita. Sain respasta erilaisia ohjeita ja huoneen avaimen. Sen jälkeen respan setä johdatti mun yukata-huoneeseen ja mittaili mun päästä jalkoihin ennen kuin otti hyllyltä sopivaksi arvioivansa yukatan. Yukata on puuvillainen kimononmallinen "kylpytakki", joka päällä ryokanissa on tarkoitus liikkua huoneen ulkopuolella. Aina.
Huoneeni. Valkoisten liukuovien takana on sisäparveke.
Takana olevasta kaapista löytyi haori (yukata-takki) ja pyyhkeet.
Parvekkeelta olisi voinut selkeämmällä säällä ihailla puutarhaa ja Fujia.
Huoneesta löytyi kuvalliset ohjeet yukatan pukemisesta, futonin petaamisesta ja kylpyläosastolla käyttäytymisestä. Pukeuduin ohjeen mukaan yukataan ja tavasin tarkasti viimeiset ohjeet ennen kuin lähdin o-furoon, kuumaan kylpyyn. Kaikkialla ryokanissa liikutaan tossuilla, jotka jätettiin kylpyosaston ulkopuolelle. Pukuhuoneessa oli koreja, johon vaatteet riisuttiin. Itse kylpyosastolle piti mukaan ottaa vain pyyhe. Otin ison pyyhkeen. Olisi pitänyt ottaa pieni. Tämän minulle neuvoi kylvyssä ollut noin 50-vuotias nainen, joka puhui sujuvaa englantia. Pienet pyyhkeet oli samassa kaapissa isojen kanssa, en vain ollut tajunnut mitä tarkoitusta varten. Onneksi nainen tarjosi apuaan ja antoi minulle pienen pyyhkeen, joka hällä oli ylimääräisenä mukana. Ensimmäinen moka (montakohan niitä ehtisinkään vielä tehdä). Kylpyosastolla oli keskikokoinen allas ja seinustoilla suihkuja, joiden edessä pieniä jakkaroita ja vateja. Istahdin yhdelle jakkaroista ja suihkutin itseni. Seuraavaksi ohjelmassa oli perusteellinen kuuraus. Olin lukenut, että ennen kylpyä tulee peseytyä hyvin, sillä kylpyyn mennään alasti ja että japanilaiset ovat peseytymisestä hyvin tarkkoja. Vaikka Japanissa ei tuijoteta, tunsin olevani tarkkailun alla, joten kuurasin ja saippuoin ja hinkasin ja hankasin itseäni niin että tuntui kuin iho olisi kuoriutunut. Sen jälkeen uskaltauduin altaaseen. Vesi oli KUUMAA. Jossakin ohjeessa sanottiin, että jos jalan kestää antaa olla vedessä puolisen minuuttia, ei vesi ole liian kuumaa. Kiva. Laskeuduin veteen varovaisesti eikä se tuntunut polttavalta, itse asiassa se tuntui hetken kuluttua hyvin rentouttavalta. Kylpyyn alkoi tulla lisää naisia ja kun olo alkoi olla kuin keitetyllä ravulla, nousin ylös. Tein samanlaisen kuurausoperaation kuin aluksi toivoen, etten mokaa pahasti, enkä ilmeisesti mokannutkaan, sillä avulias nainen tuli kanssani samaan aikaan pukuhuoneeseen ja kommentoi että hyvin meni. Huh! Kylpy lämmitti mukavasti sumussa ja sateessa jäähtynyttä minua. Paluumatkalla huoneeseeni hain termoskannuun kuumaa vettä, sillä huoneessa oli teekuppeja ja -pusseja:
"Minibaari"
Olin siis saanut tullessani respasta ohjeistuksen, että ryokanissa pidetään aina yukataa. Tuntui vähän hassulta lähteä pelkässä yukatassa ja haorissa illalliselle, mutta päätin käydä kurkistelemassa (ruokasali oli respan vieressä). Yllätyksekseni 99% väestä oli pukeutunut samoin kuin minä?
Virallinen ryokan-asu
Pöydässäni minua odotti oikea juhlaillallinen, kaiseki! Oli monenlaisia kippoja ja kuppeja täynnä erilaisia asioita. Alkujuomaksi sain paikallista luumuviiniä, kampai! Sen jälkeen tarjoilija sytytti pöydässä olevan padan alle tulen ja toi vihreää teetä. Kysyin tarjoilijalta josko ruuilla oli tietty syömisjärjestys, mutta hänen mukaansa niitä voi popsia missä järjestyksessä haluaa. Moka väistetty. Aloitin syömällä pienen annoksen, jossa oli bambua ja pieniä katkarapuja ja vihanneksia. Toisessa pienessä kulhossa oli hyydytettyä kananmunaa, kanaa ja vihannesta, se ei ollut ihan minun makuuni. Tarjoilija kävi nostamassa padan kannen pois ja sen alta paljastui tofua, kevätsipulia, purjoa, ituja, ilm. naudan lihaa ja jotakin vihannesta, jota en tunnistanut. Hän (tarjoilija) toi samalla riisiä ja miso-keittoa. Jatkoin maistelua ja seuraavalla lautasella oli vihanneksia ja kalanpaloja liemessä, seuraavalla mustekalasuikaleita ja mätiä (ei kovin kiva suutuntuma), viereisellä keitetty katkarapu kurkun kera. Yhdessä pienessä astiassa oli pikkuriikkisiä kaloja, jotka maistuivat mielestäni sisäelimelle ja rusehtavia kuutioita, joiden alkuperä jäi arvoitukseksi. Lopuksi söin vielä johonkin lehteen käärityn nigirisushin (en syönyt sitä lehteä) ja aivan loistavaa tonnikalasashimia ja jotakin toista kalaa, jonka nimeä en koskaan muista. Jälkiruokana oli kookoshyytelöä, joka maistui marsipaanilta ja jäi minulta syömättä. Harmitti etten ottanut aterialle kameraa mukaani, sillä se oli ehkä kauneimpia aterioita mitä olen koskaan syönyt. Kaikki astiat olivat todella kauniita ja ruuat tarkasti aseteltuja. Koska en ottanut ateriasta kuvaa, hain netistä yhden samantapaisen, jotta saisitte kuvan about miltä kattaus näytti:

Palasin vatsa täynnä huoneeseeni ja petasin sängyn ohjeiden mukaan. Pitkän ja vaiherikkaan matkan, lämpimän kylvyn ja hyvän ruuan uuvuttamana nukahdin välittömästi kun pää kosketti tyynyä. Tuskin ehdin toivoa, että sumu hälvenisi ja näkisin Fujin..
Itse pedattu futon - tadaa! Ja aivan älyttömän pehmeä peitto.


Toivoisin olleeni kärpäsenä oksalla kun fasaani rääkäsee puskassa keskellä sumua...lähes näen sun ilmeen!!!
VastaaPoistaSe fasaani näki varmaan mun ilmeen kanssa, kun se häipyi pusikkoon aika nopeasti.. :)
VastaaPoista