keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Ensimmäinen päivä: saapuminen Nagoyaan

Laskeuduin kymmentuntisen lennon jälkeen puutuneen gluteus maximukseni kanssa unelmieni maahan Japaniin, Nagoyan meren päälle rakennetulle lentokentälle (tiedän, ajatus on pelottava!). Koska kello oli Suomessa kolme yöllä enkä ollut nukkunut koneessa paljoakaan, oli olo vähintäänkin epätodellinen. Olin odottanut ruuhkaista lentokenttää ja paljon, paljon japanilaisia, onhan maassa 127 miljoonaa asukasta! Mutta ei, väljää oli kuin Helsingin keskustassa juhannuksena. Ällistyttävää. Mutta ruuhka odottelikin nurkan takana: ennen meidän sinivalkoisia siipiä oli kentälle landannut toinen kone, jonka matkustajista suurin osa oli kiinalaisia. Heidän ja muutaman länsimaalaisen kanssa jonottelimme immigration-jonossa tovin jos toisenkin. Jonotuksen päätteeksi kaikista otettiin kuva (peura ajovaloissa -kokoelma on siellä varmaankin aikamoinen) ja sormenjäljet molemmista etusormista. Läpäisin ilm. testin, koska pääsin maahan ja hakemaan laukkuni.

Junamatka kentältä keskustaan kesti puolisen tuntia. Pyörin Nagoyan juna-asemalla hetken kuin se kuuluisa ryssä Anttilassa ennen kuin löysin oikean uloskäynnin. Tai no oikean ja oikean, en ollut kartalla vielä ulkonakaan. Olin lukenut eri lähteistä, kuinka avuliaita ja ystävällisiä japanilaiset ovat. Olin ajatellut sen olevan samanlainen sanonta kuin että kreikkalaiset ovat ystävällinen kansa (jota he todella ovat, parakalo!) ja että ranskalaiset on tylyjä (todella, merde!). Sain kuitenkin ensimmäisen todisteen japanilaisten avuliaisuudesta kun pyörin aseman ulkopuolella kartan kanssa ja avukseni pysähtyi pyöräilevä japanilaismies. Hän neuvoi mun aseman poliisin luo, joka kertoi missä kohtaa kartalla olen (ihan oikealla). Seuraavat avuliaat japanilaiset tapasin n. 100 metrin päässä, missä tajusin, että matkalaukusta oli jäänyt yks pyörä matkalle. Saman tajusivat kolme vastaani kävellyttä vanhempaa japanilaisrouvaa. Yhdessä siinä sitten päiviteltiin, että ei ole pyörää, ei. Yksi rouvista lähti jo kohti rautatieasemaa sennäköisenä että lähtee kadonnutta pyörää etsimään. Onnekseni sain hänet pysäytettyä :)

Olin siis Nagoyassa, Japanin neljänneksi suurimmassa kaupungissa ja hyvässä myötätuulessa. Kirjaimellisesti. Kun pysähdyin sitomaan tennarinnauhoja, tuuli pyöritti matkalaukkua, joka painoi 18 kiloa ja rapiat päälle! Onneksi matka asemalta hotellille oli myötätuulta. Koska kello ei ollut vielä puoltapäivää, ei hotellihuone ollut vielä valmiina. Jätin kuiten matkalaukun hotellille ja lähdin siistittäydyttyäni tutkimaan Nagoyaa. Japanin ajan mukaan alkoi olla jo lounasaika, joten seurasin kolmea nuorta naista nuudeliravintolaan, jossa söin katkarapuspagetin. Olikin ensimmäinen kerta, kun söin spagettia puikoilla ja vieläpä ihan onnistuneesti! Lounaan jälkeen jatkoin matkaa ja päädyin Uniqlo-nimiseen vaatekauppaan, japanilaisten HenkkaMaukkaan. Ennen kuin huomasinkaan olin ostanut itselleni legginsit! Mää en yhtään tiedä mikä muhun meni. Löysin parin tavaratalovierailun jälkeen Loft-nimisen liikkeen, josta olin lukenut netistä jo ennen matkaa. Siitä kaupasta pitäisi löytyä askartelutavaraa ja voi pojat, että sitä löytyikin! Jo pelkästään tarraosasto oli isompi kuin moni kotimainen alan liike. Joten valikoimaa riitti, eikä jenin kurssi ollut vielä ihan hallussa, ei kovin hyvä yhtälö. En kuiten langennut ansaan vaan shoppailin ihan varovaisesti vähän vain..

Päätin ryhdistäytyä ja lähdin etsimään Osu Kannon -temppeliä. Sinnepä ei ollutkaan niin helppoa osua (hehe, en voinu vastustaa kiusausta..), mutta löytyihän se lopulta kauppakujien keskeltä. Tämä buddhalainen temppeli on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1612.


Temppeleistä ja pyhäköistä löytyy omikuji-ennustuksia. Ne ennustavat joko hyvää tai huonoa onnea. Kun ennustuksen sitoo temppelialuella olevalle narulle tms. hyvä ennustus toteutuu tai huono ennustus jää sinne eikä seuraa.

 
 
 
Ensimmäisen temppelivierailun jälkeen käänsin nokan hotellia kohti. Pysähdyin matkalla pieneen sushiravintolaan, jossa söin ensimmäiset sushini Japanissa, jotka olivatkin todella hyviä! Väsy alkoi jo painaa, mutta olin silti ääreisylpeä itsestäni, kun olin selvinnyt koko päivän ilman päikkäreitä. Hotellissa laukku oli jo viety huoneeseen odottamaan, huoneeseen joka oli pienehkö, mutta hyvin me sinne laukun kanssa mahduttiin!
 
Olin perillä, olin Japanissa! 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti